Babyaskelin kohti vapautta

Oon tosi ylpee itsestäni. Muutaman kerran lenkille lähtiessäni oon jättänyt kännykän kotiin. Nyt joku kysyy, että öö oletko tosiaan kantanut tähän asti aina lenkeillä luuria mukana? Joo. No, ainakin melkein aina. Yleensä siihen on syynä se, ettei mulla ole rannekelloa. Mutta koska muutenkin olen kellon ja ajan vanki, niin kapinoin nyt sitäkin vastaan ja yritän oppia, ettei aina tarvitse tietää kuinka paljon kello on.

Nyt ehkä vihdoin, pikkuhiljaa alan vapautua sekä kellosta että luurista. Koskaan en ihan täysin pääse kummastakaan täysin vapaaksi, eikä tarvitsekaan, mutta terve riippumattomuus tekee jokaisessa suhteessa hyvää.

Et sä tajua, kun ei sun nuoruudessa tällaisia ollut

Mikä lasten ja nuorten mediakulttuurin ilmiö on herättänyt minussa huolta median vaikutuksista?

Vau, nyt tulee ikäkriisi. Taas. Aloin miettiä, mitä kaikkia median ilmiöitä on nyt lasten ja nuorten saatavilla. Hannah Montana. Bratz-nuket. Chatit monissa muodoissaan. Netti, joka voi olla haitaksi, jos vanhemmat eivät ole valppaina. Kaikenkarvaiset mainokset, jotka huutavat seksiä. Hmm. Kasvettiinko me -80 -luvulla syntyneet lapset tällaisessa maailmassa? Olihan meilläkin esimerkiksi Spaissarit, joiden biisejä laulettiin ymmärtämättä yhtään, mitä "Last time lover" tarkoittaa. Maailma on silti muuttunut hurjasti niistä ajoista, kun itse olin pieni. Vaikka tuskin olen paras vertailemaan lapsuuden aikoja, sillä kasvoin kiekkokaukalossa ja futiskentällä, enkä koskaan ole ollut teinix.

Kuitenkin, kun alkaa miettiä oikein lujasti, niin tajuaa, että esimerkiksi nämä 2000-luvun lapset ovat syntyneet multimedian maailmaan. Kaikki nykypäivän laitteet ja ilmiöt ovat heille itsestäänselvyyksiä. Se, mikä shokeeraa meitä, ei välttämättä hetkauta heitä pätkääkään. Tästä päästään siihen kysymykseen: pitäisikö meidän tosiaan edes olla huolissamme? Vai onko tämä niitä juttuja, joissa päivitellessämme Hannah Montanan musiikkivideota tai uusimman iPodin lukuisia monimutkaisia hienouksia, vieressä oleva teini kuittaa "et sä tajua, kun ei sun nuoruudessa tällaisia ollut."? Okei, niin vanha en vielä suostu olemaan. Mutta kyllä sitä väkisinkin miettii kirotessaan isän palikkamaisuutta, kun se hädin tuskin osaa Googlea käyttää, että missä vaiheessa itse tippuu kelkasta?

Ainoa asia missä en suostu olemaan väärässä, on se, että lapsille ja nuorille on tarjolla ihan liikaa mediaseksiä. Ei ole hyvä, että 10-vuotiaat pukeutuvat parikymppisten tavoin ja käyttäytyvätkin samalla tavalla. Sitten päivitellään, kun vanhat sedät tykkäävät alaikäisistä. Sen verran meillä kaikilla pitäisi olla vastuuta, että suojelisimme edes vähän niitä pieniä, joiden ei tarvitse vielä tietää ihan kaikkea. Kyllä he sen oppivat ennemmin tai myöhemmin, siitä ei ole pelkoa. Mitä enemmän mediassa mennään rajojen yli, sitä kauemmas ne rajat siirtyvät - aina vain pitemmälle.

Taidan köpötellä keittämään teetä, tämä istuminen saa lonkan kolottamaan.

Kirjoitus virheitä Suomalaisten kielessä

Yhdys sana virheet. Helvetti, että ne raivostuttavat! Mainoksissa, lehtiartikkeleissa ja varsinkin Facebook-statuspäivityksissä niitä vilisee niin paljon, ettei ole todellistakaan. Minullakin on muutama kaveri naamakirjassa, jotka ihan iloisesti kirjoittelevat "viikon loppu suunnitelmistaan". Eivätkö he tosiaan tajua kirjoittavansa niin mahdollisen väärin, kuin vain voivat? Toinen ärsyttävä asia on kirjoitusvirheet, esimerkkinä Kekkosentiellä oleva mainoskyltti, jossa mainostetaan lähestyvää Halpa-Hallia: "enään 200m". Kirjotettua sanaa tarkkailen välillä liiankin tarkasti ja kriittisesti, mutta toisaalta se on hauskaakin.


Sitten taas leffoja tai telkkarisarjoja katsellessa erilaiset virheet joko menevät silmäni ohi tai sitten näen ne, mutten halua huomioda niitä. Jos joku alkaa selittää kesken kaiken huomaamistaan virheistä tai siitä, ettei se-ja-se ole oikeassa elämässä mahdollista, sanon taatusti: "Tämä on vain elokuva." Jotenkin harmittaa, että toinen on mennyt rikkomaan sitä illuusiota, mitä tarvitaan, jotta voi uppoutua siihen tarinaan. Silloin olen vastaanottaja. No, ihan kaikkea en niele ja poikkeuksia tietysti on... Jos koko leffa tai sarja on muutenkin onneton, niin ennalta-arvattavat käänteet, virheet tai kliseiset tapahtumat aiheuttavat vain myötähäpeän. Ja joskus tulee muutenkin mielenkiinnolla mietittyä, miten itse tekisi.


On vaikea analysoida omia tapojaan, kun niitä ei välttämättä edes tunnista itse. Sitten alkaa analysoida ihan yli ja aivot kuumenevat. Kun tavatkin vaihtelevat tilanteen ja mielialan mukaan. Jos on huono päivä, niin kaikki voi olla ihan paskaa.

Ai mikä mediakasvatus?

Nyt täytyy lähteä muistelemaan ala-asteajoista lähtien. Mediakasvatus. Hm. En edes ollut koskaan ajatellut koko sanaa ennen tätä kurssia. Ihan tosi, näin on. Ei kukaan ole tullut sanomaan: "Tämä on nyt sitten mediakasvatusta." Meille vain on opetettu kotisivujen tekemistä, sanomalehden lukemista sun muuta, mutta en ollut koskaan ajatellut sen olevan nimenomaan mediakasvatusta. Se vain on ollut oleellinen juttu oppia, koska käytämme näitä väyliä melkein joka päivä. Ala-asteella meillä oli välituntien tietokonevuorot, jolloin oli niin mahtavaa päästä pelaamaan Diggeriä tai sitä sammakkopeliä, missä sammakko hyppii ruuhkaisten teiden yli joelle. Pelejä, joiden ohi nykygrafiikka on ajanut jo ajat sitten.

Kuten muillakin, meillä vietettiin myös sanomalehtiviikkoja, jolloin luettiin Aamulehteä tai Hesaria ja puhuttiin artikkeleista, mainoksista ja lehtikuvista. Ei silloinkaan ajatellut siinä olevan mitään kasvattavaa, se vain oli mielenkiintoista. Mediaa itsessään ajattelin uudella tavalla ehkä vasta lukiossa, kun menin Messukylän lukion viestintälinjalle. (RIP MeLu, vastustin viimeiseen asti sen imeytymistä Sammon keskuslukiohirviön syövereihin) Siellä tartuttiin monella eri tavalla erilaisiin medioihin: radio, lehtijournalismi, ääni ja kuva ja niin edelleen. Kyllä sen jälkeen on huomannut tarkastelevansa ihan uudelta kantilta esimerkiksi kirjoitettuun tekstiin lehdissä tai kirjoissa:  

Huomaan heti, jos lehtiotsikossa on olla-verbi -> se on "hajuton ja mauton" ja latistaa lukijan mielenkiinnon.
Ärsyttää, jos kirjoittaja toistaa samaa sanaa esimerkiksi peräkkäisissä lauseissa, saati monta kertaa samassa tekstissä.
Journalismiopettajamme teroitti aina: "Täytyy olla sellaista tekstiä, että Pihtiputaan mummokin kiinnostuu ja tajuaa, mistä on kyse."

Vaikkei sitä ole silloin ajatellutkaan, kyllä tästä kaikesta on hyötyä ollut. Se vain on ollut niin itsestäänselvää. Voisi melkein miettiä, mitä olisi ilman mediakasvatusta.

Viruksia ja mainontaa

Täytyy alkaa kirjoittaa ihka ensimmäistä blogimerkintää, vaikka aina ajattelin että "nää, ei sellanen touhu ihan mulle ole tarkotettu." Ehkä siitä syystä että tiedän innostuvani ja kirjoitan ahkerasti pari viikkoa, jonka jälkeen blogisivulla tuuli humisee ja aavikkopallot pyörivät. Nyt oikeesti on aihetta kirjoittaa, joka viikko. Joten kannattaa kokeilla kun tilaisuus on.

Sitten ekan mediakasvatuksen kurssitehtävän kimppuun: Mediapäiväkirja.

Mietin, mitä medioita käytän päivän aikana. Telkkaria, nettiä, aikakauslehtiä - ja sanomalehtiäkin, jos niitä on saatavilla. Radioita kuuntelen vain silloin, kun olen autossa. Eli harvoin. Kun olisikin oma auto... *sigh*

Mutta nythän on niin iloisesti, että mulla ei ole telkkarissani digiboksia, ei ole ollut puoleentoista vuoteen. Siihen on kytketty DVD-soitin, videot ja pleikkari, ja niillä olen pärjännyt oikeen hyvin. Ja joita olen ahkerasti käyttänytkin. Varmaan kuitenkin tässä parin kuukauden sisään tulee eteen uuden töllön ostaminen ja se on sitten digiboksillinen vehje.

Nettiä en ole voinut kotona käyttää kunnolla pariin viikkoon, koska jätin virustorjuntaohjelman uusimisen viimeiseen päivään ja tietty sillä kestää ikuisuus, ennenkuin tilaus on käsitelty. Että näin. Facebookia on täytynyt silti käydä katselemassa... varmaan läppärini on jo täynnä viruksia. Mutta onneksi koulussa pääsee datailemaan enemmän.

Aikakauslehtiä luen aika paljon, ja itselleni tulee edelleen Aku Ankka sekä Cosmopolitan - loistava yhdistelmä, eikös. Ilmaisjakelulehtiä ja mainoksiakin tippuu postiluukustani tasaisin väliajoin, kun en ole osannut päättää, laittaisinko oveen kyltin "ei mainoksia, kiitos" vai en. Hmm, tässä on pohtimista. Niitä kuitenkin selailen silloin tällöin, että ei ne nyt IHAN turhia ole.
Kirjoja olen lukenut ihan liian vähän viime aikoina. Nyt kuitenkin olen pitkästä aikaa jatkanut Harpo Marxin elämäkerran lukemista ja vihdoin saan sen loppuunkin.


Ja hei, kyllä kai tämän blogin kirjoittaminenkin lasketaan median käyttämiseksi.