Viimeinen blogipostaus. For now. Kurssi on ollut mielenkiintoinen ja blogi suoritustapana erinomainen. On ollut tosi kiva miettiä itse juttuja ja tavallaan kirjoittaa kolumnia asioista - siltä se on tuntunut. :)
Olen oppinut paljon mediakasvatuksesta ja alkanut ajatella mediaa uudelta kantilta. Ajatella asioita vähän syvemmin ja muuttaa rooliani vastaanottajana. Ei edes ole tarvinnut muuttaa, se on muuttunut. Toivon, että joskus pääsen myös sille toiselle puolelle, eli tuottamaan. Odotan innolla uusia mediakursseja, tämä antoi hyvän vauhtilähdön. Kiitos!
Monday, December 20, 2010
Kirjastossa
"Entä kenen tila on kirjasto? Joissain kirjastoissa yleiset työasemat tai osa niistä on sijoitettu siten, että muut käyttäjät näkevät ruudun. Kumman sana painaa ristiriitatilanteessa enemmän, sen joka haluaa katsella tuhmia & tyhmiä kuvia vai sen joka niistä häiriintyy? Kuka tätä kontrolloi? Miten?" (Lainaus Näkökulmia mediakasvatukseen (Kynäslahti, Heikki, Kupiainen, Reijo & Lehtonen, Miika. (toim.) 2007))
Kirjasto on yleinen paikka, jossa mielestäni kuuluu päteä samat käyttäytymissäännöt kuin muuallakin, julkisilla paikoilla. Ei tietenkään ole rikos lukea esimerkiksi pornolehteä puiston penkillä, mutta ymmärrän, että se saattaa tehdä muut ihmiset vaivautuneiksi. Sama asia kirjastojen nettien kanssa. Ensimmäinen kysymys, mikä tulee mieleeni: miksi joku haluaisi surffailla ns. siveettömillä, sopimattomilla sivuilla kirjastossa? Luulisi, että sitä ennemminkin tehtäisiin kotona, ilman että kukaan muu näkee. Mutta mikä sitten on sopimatonta, se on eri asia. Jos joku kirjaston hyllyjen välissä köpöttelevä muori näkee vaivaa nuorten hihitellessä YouTuben kotitekoisille Jackass-kopio -videoille, niin onhan se ristiriitainen tilanne.
Asia on vakavampi silloin, kun lapsia on paikalla. Heidän ei tarvitsisi nähdä mitään, mikä ei ole lapselle sopivaa. Mutta kyllähän he ne sivut itsekin löytävät, jos vain haluavat. Kuka on kirjastossa vastuussa lasten mediakasvattamisesta? Entä kenen asia on mennä huomauttamaan heille, että "nyt selain kiinni, nuo asiat eivät ole tarkoitettuja teille"? Kirjasto olisi oiva paikka mediakasvattaa lapsia ja nuoria. Mutta tosiasiahan on, että jos jokin heitä netissä kiinnostaa, niin kyllä he löytävät tavan päästä siihen käsiksi.
On hienoa, että kirjastoissa on alettu tunnistaa tätä mediaosaamisen ja -kasvatuksen tarvetta. Espoossa on tehty kirjastoon peliosasto Game Point, ja niin edespäin. Siellä voidaan pelata pelejä vähän valvotummassa ympäristössä ja viettää aikaa lomilla ja muulloinkin. Kirjasto saattaa olla tietynikäisille nuorille tosi kuiva paikka, niin on hienoa että kirjasto on alkanut muuntautua tavallaan nuorisoystävällisemmäksi ja toivottaa heidätkin uudella tavalla tervetulleiksi. Heillä on silloin uusi paikka hengailla ja erilainen mahdollisuus oppia uusia asioita, ehkä tarttua kirjoihinkin. Ja oppia lisää mediasta. Ihan vaivihkaa.
(Lähde: Näkökulmia mediakasvatukseen (Kynäslahti, Heikki, Kupiainen, Reijo & Lehtonen, Miika. (toim.) 2007), luku Mediakasvatus ja kirjastot - Tuula Haavisto)
Kirjasto on yleinen paikka, jossa mielestäni kuuluu päteä samat käyttäytymissäännöt kuin muuallakin, julkisilla paikoilla. Ei tietenkään ole rikos lukea esimerkiksi pornolehteä puiston penkillä, mutta ymmärrän, että se saattaa tehdä muut ihmiset vaivautuneiksi. Sama asia kirjastojen nettien kanssa. Ensimmäinen kysymys, mikä tulee mieleeni: miksi joku haluaisi surffailla ns. siveettömillä, sopimattomilla sivuilla kirjastossa? Luulisi, että sitä ennemminkin tehtäisiin kotona, ilman että kukaan muu näkee. Mutta mikä sitten on sopimatonta, se on eri asia. Jos joku kirjaston hyllyjen välissä köpöttelevä muori näkee vaivaa nuorten hihitellessä YouTuben kotitekoisille Jackass-kopio -videoille, niin onhan se ristiriitainen tilanne.
Asia on vakavampi silloin, kun lapsia on paikalla. Heidän ei tarvitsisi nähdä mitään, mikä ei ole lapselle sopivaa. Mutta kyllähän he ne sivut itsekin löytävät, jos vain haluavat. Kuka on kirjastossa vastuussa lasten mediakasvattamisesta? Entä kenen asia on mennä huomauttamaan heille, että "nyt selain kiinni, nuo asiat eivät ole tarkoitettuja teille"? Kirjasto olisi oiva paikka mediakasvattaa lapsia ja nuoria. Mutta tosiasiahan on, että jos jokin heitä netissä kiinnostaa, niin kyllä he löytävät tavan päästä siihen käsiksi.
On hienoa, että kirjastoissa on alettu tunnistaa tätä mediaosaamisen ja -kasvatuksen tarvetta. Espoossa on tehty kirjastoon peliosasto Game Point, ja niin edespäin. Siellä voidaan pelata pelejä vähän valvotummassa ympäristössä ja viettää aikaa lomilla ja muulloinkin. Kirjasto saattaa olla tietynikäisille nuorille tosi kuiva paikka, niin on hienoa että kirjasto on alkanut muuntautua tavallaan nuorisoystävällisemmäksi ja toivottaa heidätkin uudella tavalla tervetulleiksi. Heillä on silloin uusi paikka hengailla ja erilainen mahdollisuus oppia uusia asioita, ehkä tarttua kirjoihinkin. Ja oppia lisää mediasta. Ihan vaivihkaa.
(Lähde: Näkökulmia mediakasvatukseen (Kynäslahti, Heikki, Kupiainen, Reijo & Lehtonen, Miika. (toim.) 2007), luku Mediakasvatus ja kirjastot - Tuula Haavisto)
Thursday, December 16, 2010
Media lapsen joulussa
Luin Näkökulmia mediakasvatukseen (Kynäslahti, Heikki, Kupiainen, Reijo & Lehtonen, Miika. (toim.) 2007), kappaletta Pienten lasten mediakasvatus (Hanna Niinistö ja Anu Ruhala) ja aloin miettiä tälleen joulun alla median osuutta lasten jouluun ja joulun odotukseen. Sain yhtäkkisen idean virkkeestä "...listaavat joululahjatoiveensa lelulehtisestä,..." Kuinka suuri mahti medialla onkaan pienten lasten lahjatoiveisiin?
Sehän on selvä. Television lastenohjelmien välissä tulee mahdottomasti mainoksia ja vähintään joka toisesta mainostettavasta lelusta ja härvelistä sanotaan "mää haluun ton!". Postilaatikko tai -luukku pursuaa lelulehtiä. Joulukalenteri tulee telkkaristakin. Leffahahmoista tehdään kaikenlaista kylkiäiskrääsää. Kauppojen käytävillä ja hyllyjen edustoilla on monenmoista värikästä pahviständiä. Ja tietysti: lapsi tietää että nyt on se aika vuodesta kun saa toivoa ihan mitä vain - ja on hyvät mahdollisuudet myös saada sitä, mitä pyytää. Tämän tietävät myös mainostajat. Ja vanhemmat ovat ihan hädissään.
TV-sarjoilla, leffoilla, peleillä ja musiikilla on suuri rooli lasten lahjatoiveissa. Moneen kotiin toivotaan varsinkin pelikonsolia, Wii tai X-Box tai... jonkinlainen Nintendon minikonsoli, mistä en itsekään tiedä mutta se oli 10-vuotiaan serkkuni listalla. Ja mihin kultasuoneen Shrekin tekijät iskivätkään. Jatko-osaa toisen perään plus kaikenlaista sivutuotetta, ihan mitä vain mihin Shrekin naama mahtuu. DVD:itä ja muuta kamaa myydään varmasti juuri nyt. Nykylapset kyllä seuraavat aikaansa ja viimeisimpiä villityksiä - tarkasti. Mikä ikinä nyt onkaan in, niin se varmasti on lapsen lahjatoiveissa. Hannah Montanakin pomppasi - mistä muualtakaan kuin - telkkarista.
Ilman mediaa olisi nykylasten paljon vaikeampi rustata lahjalistojaan. Mitä he osaisivat toivoa? Mistä he saisivat tietoa uusista leluista tai härpäkkeistä? Niinpä. Ilman mediaa olisi länsimainen joulu ihan erinäköinen.
Sehän on selvä. Television lastenohjelmien välissä tulee mahdottomasti mainoksia ja vähintään joka toisesta mainostettavasta lelusta ja härvelistä sanotaan "mää haluun ton!". Postilaatikko tai -luukku pursuaa lelulehtiä. Joulukalenteri tulee telkkaristakin. Leffahahmoista tehdään kaikenlaista kylkiäiskrääsää. Kauppojen käytävillä ja hyllyjen edustoilla on monenmoista värikästä pahviständiä. Ja tietysti: lapsi tietää että nyt on se aika vuodesta kun saa toivoa ihan mitä vain - ja on hyvät mahdollisuudet myös saada sitä, mitä pyytää. Tämän tietävät myös mainostajat. Ja vanhemmat ovat ihan hädissään.
TV-sarjoilla, leffoilla, peleillä ja musiikilla on suuri rooli lasten lahjatoiveissa. Moneen kotiin toivotaan varsinkin pelikonsolia, Wii tai X-Box tai... jonkinlainen Nintendon minikonsoli, mistä en itsekään tiedä mutta se oli 10-vuotiaan serkkuni listalla. Ja mihin kultasuoneen Shrekin tekijät iskivätkään. Jatko-osaa toisen perään plus kaikenlaista sivutuotetta, ihan mitä vain mihin Shrekin naama mahtuu. DVD:itä ja muuta kamaa myydään varmasti juuri nyt. Nykylapset kyllä seuraavat aikaansa ja viimeisimpiä villityksiä - tarkasti. Mikä ikinä nyt onkaan in, niin se varmasti on lapsen lahjatoiveissa. Hannah Montanakin pomppasi - mistä muualtakaan kuin - telkkarista.
Ilman mediaa olisi nykylasten paljon vaikeampi rustata lahjalistojaan. Mitä he osaisivat toivoa? Mistä he saisivat tietoa uusista leluista tai härpäkkeistä? Niinpä. Ilman mediaa olisi länsimainen joulu ihan erinäköinen.
Mitä jos...?
Katselin Simpsons-jaksoa, jossa C. Montgomery Burns ostaa kaikki Springfieldin mediat. Televisio, radio, sanomalehdet... kaikki on hänen hallinnassaan. Ja hän tietysti päättää, mitä niissä puhutaan: ylistetään Monty Burnsia. Ainoa, mitä hän ei ole saanut käsiinsä, on Lisa Simpsonin lehti The Red Dress Press, jossa asiat kirjoitetaan tietysti vähän toisella tavalla.
Mitä jos yksi ihminen hallitsisi kaikkia medioita, eikä sananvapautta enää olisi? Minkälaiseksi oma maailmankuva muodostuisi, jos saisi kaiken vain yhdestä puolueellisesta lähteestä? Sananvapaus on todella tärkeä asia ja meillä se on niin arkipäiväistä, ettei sitä enää tule edes miettineeksi tai arvostaneeksi. Sitten vasta, jos ja kun se otetaan pois. Se, että saamme uutisia monesta eri lähteestä, on todella arvokasta. Olisi mielenkiintoista päästä käymään esim. Pohjois-Koreassa, jossa kaikki on tiukasti valvottua ja rajattua. Se on myös hemmetin pelottavaa. Mitä pohjoiskorealaiset tietävät muusta maailmasta?
Mitä jos yksi ihminen hallitsisi kaikkia medioita, eikä sananvapautta enää olisi? Minkälaiseksi oma maailmankuva muodostuisi, jos saisi kaiken vain yhdestä puolueellisesta lähteestä? Sananvapaus on todella tärkeä asia ja meillä se on niin arkipäiväistä, ettei sitä enää tule edes miettineeksi tai arvostaneeksi. Sitten vasta, jos ja kun se otetaan pois. Se, että saamme uutisia monesta eri lähteestä, on todella arvokasta. Olisi mielenkiintoista päästä käymään esim. Pohjois-Koreassa, jossa kaikki on tiukasti valvottua ja rajattua. Se on myös hemmetin pelottavaa. Mitä pohjoiskorealaiset tietävät muusta maailmasta?
Monday, December 13, 2010
Verkko- vai sanomalehti?
Äiti joskus tilasi minulle lahjaksi Aamulehden. Oli kivaa, kun aamukahvin kanssa sai lukea lehden ja aloittaa päivän. Mutta itse en raaski sitä tilata, tuntuu että opiskelijana kun jokainen euro on arvokas vaikka Aamulehteäkin opiskelijahintaan saa. Luen kuitenkin joka päivä netistä Iltalehteä. Iltasanomien sivuista en jostain syystä tykkää, joten siellä en edes käy ellen jotenkin vahingossa eksy. Ei nettilehden lukeminen kuitenkaan ole sama asia, kuin sen paperisen version selaaminen.
Kauanhan on jo ennustettu sanomalehtien häviämistä ja täydellistä sähköistymistä, mutten usko että niin tulee ihan heti tapahtumaan. Ihmiset haluavat jotain konkreettista, jotain mitä hypistellä ja sitä paitsi painettu sana on aina voimakkaampi. Aikuiset lukevat kyllä lehtiä ja vielä kun saataisiin nuoretkin innostumaan niistä enemmän. Ilman niitä ei myöskään kehity yhtä hyvää, paljon puhuttua medialukutaitoa, jota tulee monestakin lähteestä. Kyllähän kouluissa luetaan sanomalehtiä ja on Sanomalehtiviikot sun muuta, mutta nuoret pitäisi saada lukemaan niitä vapaa-ajallaankin, omasta tahdostaan. Sanomalehtiä lukiessa yleissivistys paranee ja sanavarastokin kasvaa, ihan huomaamatta.
Kirjaan Näkökulmia mediakasvatukseen (Kynäslahti, Heikki, Kupiainen, Reijo & Lehtonen, Miika. (toim.) 2007) Mari Hankala ja Pirjo Linnakylä ovat kirjoittaneet luvun Sanomalehdestä oppia aktiiviseksi ja
mediakriittiseksi kansalaiseksi. Siinä kerrotaan koulujen omien lehtien olevan suosittuja, eikä ihme. Oman tekemisen kautta oppilaat pääsevät paljon paremmin toteuttamaan itseään ja kokeilemaan uusia juttuja. Silloin opittu jää myös helpommin mieleen, kun sitä saa tehdä kiinnostavalla tavalla. Ehkä siitä syntyy myös kiinnostusta sanomalehtiin, kuka tietää. Se olisi ainakin tosi hyvä.
Kauanhan on jo ennustettu sanomalehtien häviämistä ja täydellistä sähköistymistä, mutten usko että niin tulee ihan heti tapahtumaan. Ihmiset haluavat jotain konkreettista, jotain mitä hypistellä ja sitä paitsi painettu sana on aina voimakkaampi. Aikuiset lukevat kyllä lehtiä ja vielä kun saataisiin nuoretkin innostumaan niistä enemmän. Ilman niitä ei myöskään kehity yhtä hyvää, paljon puhuttua medialukutaitoa, jota tulee monestakin lähteestä. Kyllähän kouluissa luetaan sanomalehtiä ja on Sanomalehtiviikot sun muuta, mutta nuoret pitäisi saada lukemaan niitä vapaa-ajallaankin, omasta tahdostaan. Sanomalehtiä lukiessa yleissivistys paranee ja sanavarastokin kasvaa, ihan huomaamatta.
Kirjaan Näkökulmia mediakasvatukseen (Kynäslahti, Heikki, Kupiainen, Reijo & Lehtonen, Miika. (toim.) 2007) Mari Hankala ja Pirjo Linnakylä ovat kirjoittaneet luvun Sanomalehdestä oppia aktiiviseksi ja
mediakriittiseksi kansalaiseksi. Siinä kerrotaan koulujen omien lehtien olevan suosittuja, eikä ihme. Oman tekemisen kautta oppilaat pääsevät paljon paremmin toteuttamaan itseään ja kokeilemaan uusia juttuja. Silloin opittu jää myös helpommin mieleen, kun sitä saa tehdä kiinnostavalla tavalla. Ehkä siitä syntyy myös kiinnostusta sanomalehtiin, kuka tietää. Se olisi ainakin tosi hyvä.
Kurkistus mediataloon
Olin myös mediakulttuurin kurssilla ja eräällä luennolla oli vierasluennoitsija MTV Medialta. Voin sanoa, että ehkä yksi mielenkiintoisimmista puolitoistatuntisista sinä aikana kun olen yliopistossa ollut. Ehkä se johtuu myös omista haaveistani päästä MTV:lle tai YLE:lle joskus töihin. Joka tapauksessa, oli todella kiinnostavaa saada tietää vähän, mitä "kulissien" takana tapahtuu niin suuressa, monimediallisessa yrityksessä ja millaista on tekijöiden arki siellä.
Harva tavallinen kansalainen tietää mitään sisältöoikeuksista, ohjelmaostoista ja ohjelmiston suunnittelusta - eli mitä tarvitaan siihen, että saadaan joku tv-ohjelma ruutuun. Usein katsojat pyytävät jotain ohjelmaa uusintaan tietämättä, että siihen saatetaan tarvita uudet yhteydet ja sopimukset tuotantoyhtiöihin. Ei se siis olekaan ihan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella.
Televisio kuitenkin jyrää edelleen, vaikka ollaan puhuttu että se saattaisi olla syrjäytymässä. Netti ei korvaa täysin telkkaria, vaikka jotkut käyttävätkin sitä korvikkeena ja vielä useampi tv:n jatkeena. Eli siis kanavana hakea lisää tietoa telkkarissa nähdyistä asioista, vierailla suosikkiohjelmien sivuilla ja keskustella muiden katsojien kanssa foorumeilla.
Tähän kaikkeen liittyy tietysti raha ja katsojia kehotetaan ostamaan, äänestämään ja lataamaan, jotta homma pidetään pyörimässä. Olisi kiinnostavaa kuulla samantapainen luento myös valtion rahoittaman YLE:n edustajan näkökulmasta.
Harva tavallinen kansalainen tietää mitään sisältöoikeuksista, ohjelmaostoista ja ohjelmiston suunnittelusta - eli mitä tarvitaan siihen, että saadaan joku tv-ohjelma ruutuun. Usein katsojat pyytävät jotain ohjelmaa uusintaan tietämättä, että siihen saatetaan tarvita uudet yhteydet ja sopimukset tuotantoyhtiöihin. Ei se siis olekaan ihan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella.
Televisio kuitenkin jyrää edelleen, vaikka ollaan puhuttu että se saattaisi olla syrjäytymässä. Netti ei korvaa täysin telkkaria, vaikka jotkut käyttävätkin sitä korvikkeena ja vielä useampi tv:n jatkeena. Eli siis kanavana hakea lisää tietoa telkkarissa nähdyistä asioista, vierailla suosikkiohjelmien sivuilla ja keskustella muiden katsojien kanssa foorumeilla.
Tähän kaikkeen liittyy tietysti raha ja katsojia kehotetaan ostamaan, äänestämään ja lataamaan, jotta homma pidetään pyörimässä. Olisi kiinnostavaa kuulla samantapainen luento myös valtion rahoittaman YLE:n edustajan näkökulmasta.
Friday, December 10, 2010
Identiteetti ja sosiaalinen media
Lueskelin kirjaa Näkökulmia mediakasvatukseen (Kynäslahti, Heikki, Kupiainen, Reijo & Lehtonen, Miika. (toim.) 2007) ja Olli Vesterisen kirjoittamaa lukua: Mediakasvatus oppilaitosinstituution yhte(nä)isenä alueena. Siinä puhutaan paljon sosiaalisesta mediasta ja mediakasvatuksella onkin juuri siinä aiheessa iso rooli varsinkin lasten ja nuorten opastamisessa. He kun eivät välttämättä tajua, mitä kannattaa itsestään antaa julki ja mitä saattaa joutua vastaanottamaan.
Facebook, Twitter, IRC-galleria, ym. Monet haluavat tehdä itselleen tietyn identiteetin ja antaa itsestään vaikuttavamman kuvan, kuin oikeasti onkaan. Vaatii tiettyä lukutaitoa osata erottaa netti-identiteetti oikean elämän ihmisestä. Facebookistakin on tullut niin avoin kanava, että siellä jaetaan muiden kanssa ihan kaikki - joskus vähän liikaakin. Jokaisen pitäisi ennen postaustaan miettiä: "kertoisinko tämän kasvotustenkin kaikille?" Onhan netti ja sosiaalinen media hyvä väylä vähän etsiä itseään ja hakea tukea omalle identiteetille, sillä sieltä löytää myös ystäviä ja kiinnostavaa tietoa.
Yksi tärkeä pointti, minkä Vesterinen nostaa esille, on YouTube-videot. Koska tekijänoikeuksien kanssa täytyy olla tarkkana, täytyisi nuorille ihmisille (ja vanhoillekin) niistä alkeet, jottei joudu hankaluuksiin. Myöskin pitäisi miettiä kahdesti, ennen kuin laittaa omia videoitaan sinne, ettei loukkaa ketään. Siitä voi meinaan tulla isot selkkaukset, niin kuin tiedämmekin.
Sosiaalisen median nopeasti noussut suosio kannattaisi ottaa kouluissa huomioon erityisillä mediakasvatuksen tunneilla ja ohjauksilla. Väärinkäytöllä voi nääs tässäkin asiassa olla vakavat seuraukset. Myös vanhemmilla on oma osansa ja heidän pitäisi neuvoa lapsiaan kotonakin - vaikkakin vielä taitaa olla niin, että lapset melkeinpä osaavat äitejään ja isiään paremmin netin käytön. Siinä tapauksessa pitäisi vanhemmatkin passittaa pikaisesti mediakasvatuksen pariin.
Facebook, Twitter, IRC-galleria, ym. Monet haluavat tehdä itselleen tietyn identiteetin ja antaa itsestään vaikuttavamman kuvan, kuin oikeasti onkaan. Vaatii tiettyä lukutaitoa osata erottaa netti-identiteetti oikean elämän ihmisestä. Facebookistakin on tullut niin avoin kanava, että siellä jaetaan muiden kanssa ihan kaikki - joskus vähän liikaakin. Jokaisen pitäisi ennen postaustaan miettiä: "kertoisinko tämän kasvotustenkin kaikille?" Onhan netti ja sosiaalinen media hyvä väylä vähän etsiä itseään ja hakea tukea omalle identiteetille, sillä sieltä löytää myös ystäviä ja kiinnostavaa tietoa.
Yksi tärkeä pointti, minkä Vesterinen nostaa esille, on YouTube-videot. Koska tekijänoikeuksien kanssa täytyy olla tarkkana, täytyisi nuorille ihmisille (ja vanhoillekin) niistä alkeet, jottei joudu hankaluuksiin. Myöskin pitäisi miettiä kahdesti, ennen kuin laittaa omia videoitaan sinne, ettei loukkaa ketään. Siitä voi meinaan tulla isot selkkaukset, niin kuin tiedämmekin.
Sosiaalisen median nopeasti noussut suosio kannattaisi ottaa kouluissa huomioon erityisillä mediakasvatuksen tunneilla ja ohjauksilla. Väärinkäytöllä voi nääs tässäkin asiassa olla vakavat seuraukset. Myös vanhemmilla on oma osansa ja heidän pitäisi neuvoa lapsiaan kotonakin - vaikkakin vielä taitaa olla niin, että lapset melkeinpä osaavat äitejään ja isiään paremmin netin käytön. Siinä tapauksessa pitäisi vanhemmatkin passittaa pikaisesti mediakasvatuksen pariin.
Subscribe to:
Comments (Atom)